Leeni: Kertomus

Leeni: Kertomus

Mies istuu pankolla, huojuttelee punniten jalkaansa ja katselee isoa, pahkulaista varvastaan. Vaimo rukin ress on heittnyt sikseen kehruun ja alkanut hnkin thystell yhteen ja samaan paikkaan. Katossa riippuva lamppu heiluu snnllisesti ja sen pieni tuikuttava liekki ponnistaa voimiaan valaistukseen harmaata huonetta huoneen harmaille asukkaille. Vaari kyllstyi varpaansa katselemiseen. Taskustaan kaivoi hn mustan visappiipun ja alkoi sit laitella. Hn oli perinyt piipun isltn ja se jlleen isoislt, joka oli mainio visapiippujen laittaja. Mutta siihen aikaan olikin viel visoja, mit nyt enn. Hiljaista ja rauhallista oli Leena-muorin ja Erkki-vaarin elm ollut omassa mkiss. Tapauksia sattui ylen harvoin, vaiheet eivt ollenkaan vaihdelleet. Kaiken hellyyden ja hoidon esinein olivat Leenalla lehm ja kissa, sill Jumala oli hnelt kieltnyt hnen kohtunsa hedelmn. Elukoiden kuolema taasen oli ainoana surunakin. Kerran vain oli kissa hnelt kuollut, sen kyhn vuoden edell, mutta monen monta kertaa oli Erkin tytynyt lopettaa lehm srpimiksi. Silloin oli Leenan sydn aina ollut pakahtua ja teurastuksen jlkeen hn viikkokausia oli rauhaton ja nki pahoja unia. Kerrankin, sit tapausta hn ei koskaan voinut unohtaa, kun hn keitti ern Omena vainajan sorkista, maksasta ja mahakerroksesta hylsyj ja tyst vsyneen pani maata ja nukkui, oli hn olevinaan viheriisell kentll, vaikka oli syksy, niinkuin nytkin. Aurinko paistaa helotti, lintuset lauloivat ja koko keto oli tynn marjoja ja ihania kukkia. Kun hn siin katseli, imehteli ja marjoja tuokkoseensa noukki, niin ilmestyip yht'kki Omena hnen eteens. Se katsoi niin oudosti suurilla, viisailla silmilln. Soo, Omenani, soo, muori sanoi ja aikoi taputtaa sit lanteille. Mutta silloinpa lyyhistyy lehm maahan ja kun hn katsoo, ei sill olekaan sorkkia, eik vatsaa. Leena sikhti kuollakseen, hersi ja kylm hiki juoksi pitkin selk. Erkki vain nauroi, kun hn unensa kertoi ja samoin tekivt kaikki muutkin. Eihn elukoilla ole sielua, he sanoivat. Mutta niin se uni sentn vaikutti Erkkiinkin, ett jos tappopivn siit hnelle muistutti, alkoi hn kirota, rjy ja olla kuin hullu. Siksip tottuikin Leena vhitellen ktkemn asian sydmeens. Ei hn siit sen koomin kenellekn virkkanut. Koetti vain itse puolestaan olla hyv elukoille sen ajan kuin elivt, ehkp Jumala lopusta huolen pitisi. Siit oli syntynyt jonkunlainen yhteisyys muorin ja lehmien vlille. Kun kes loppui ja pitk, pime talvi lhestyi, niin yhdess hn lehmns kanssa alkoi uutta kes odottaa. ......Buy Now (To Read More)

Product details

Ebook Number: 53469
Author: Tihlä, Hilda
Release Date: Nov 7, 2016
Format: eBook
Language: Finnish